Voisin toki heittää tähän kaikki nälänhädät ja sodat ja muut, niinku kaikki missit aina sanoo, mut koska ne ei oikeestaan kosketa mun joka päivästä elämää, ni enpäs tee sitä.
Mut tekee tosi surulliseks se, ku nään että joku mulle rakas ihminen kärsii, enkä osaa/voi auttaa. Tulee tosi voimaton ja epätoivonen olo. Tiiän kyllä et aina ei voikaan tehä mitään, riittää vaan se että on tukena ja toinen tietää että välittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti